Kaivolan esikoulun taidepaja

Kaivolan esikoulu 5-6-vuotiaat (2018-2019)


Kaivolassa aloitettiin mallipiirustuksella. Aiheena oli kotilon piirtäminen öljyliitujen avulla ja värikerrosten käyttäminen. Seuraavaksi tutustuimme symmetriaan ja teimme perhosia pullopeiteväreillä niin, että paperi taitettiin ja valmis puolisko painettiin tyhjälle puolelle. Teimme origameja ja sieniä Pressprint-grafiikalla. Keramiikassa teimme lautasen valmiiseen muottiin ja kuvioimme sen painamalla pitsejä pinnalle. Teimme kollaasin aiheesta unieläin ja kokeilimme animaation tekemistä rakennuspalikoilla. Öljymaalauksessa tutustuimme värin käyttöön syvyyden kuvaamisessa. Teimme keraamisen reliefin kasvoista ja käytimme maitoliimaa ja akvarellia talvisen maiseman tekemiseen.

Kaivolan ryhmä oli melko pieni, mutta sitäkin tiiviimpi, mikä vaikutti myönteisesti ryhmähenkeen. Ehkäpä sen takia työt valmistuivat nopeasti ja loppuleikkiin jäi aikaa enemmän. Erilaisilla taidepeleille oli tarvetta. Pelasimme twisteriä, väripeiliä ja teimme sadutuksia ringissä piirtäen.


Opettajana kuvataideopettaja Hanna Lamnaouer


Salon kansalaisopisto







Kimitoöns barnkultur - Salon lastenkulttuuri